Vuoden ekoja kisoja 2017

Heipparallaa,


Me aloitettiin kisavuosi 7.1. Janakkalassa neljän radan voimin. Oma kunto on ollut ehkä huonoin ever, mutta kyllä se tästä suuntaa huikeesti ylöspäin. Joulukuu meni flunssassa ja muutenkin oon ihan plösähtänyt. Mutta nyt se on takanapäin, sekin herkuttelu ja plösöttely. "tiäpäin, sano mummo lumessa!"


Janakkalassa oli paljon hyvää tekemistä ja muutamia tosi nättejä onnistumisia ja sitten taas vähäsen rumia juoksareita A:lla ja huonoja puomeja. Rimojakin tippui ja parit varaslähdöt. Heikompi masentuis. Mä en onneksi osaa niin vakavasti näitä asioita ottaa. Oli hurjan hauskaa nähdä Emmaa ja poitsuja! <3 Kick pääsi riekkumaan sen kundikavereiden kanssa ja leikkimään aitoa Malinoissia. Tai no, tukkamalinoissia.
Tässä videokooste kaikista radoista.

Viime viikonloppu menikin omissa I-HAH:n kisoissa. Lauantaina kisattiin ja sunnuntaina olin vekottimena (vastaava koetoimitsija). Kolme rataa, olin tosi tyytyväinen kaikkien ratojen alkuihin. Ekalla radalla puomi oli mainio, yhtään rataa ei varastettu, vaikka yritystä olikin ja "vähän" paineistumista. Juoksari-A:t oli molemmilla agiradoilla aivan huikeat! Liikuin itse pääsääntöisesti suht ok:sti. Hypärillä tuli esteiden ohituksia parissa kohtaa. Siis WHAT?! Mä unohdin koirani, kun juoksin vaan. Eipä oo hetkeen käynyt noin meikäläiselle. Sorgen vaan Kickster. <3


Tämän viikon vapaatreeniaiheena:


- Kontaktit (keinu oli myös molemmilla radoilla aivan suoraan sanottuna.. No, huono ja hätiköity
- niistojen vahvistus




Siinäpä siis treeniä meille. Videokoosteet tulee myöhemmin omista kisoista.

Tossuohje meidän tapaan

Heipparallaa ja terkkuja kipakasta pakkaskelistä Porvosta!

Nyt palelee vahvemmankin koissun käpälät, kun pakkasta näyttää mittarissa olevan -23. Meillä on ollut ystävämme Satun ohjeella tehtyjä tossuja käytössä jo hyvän aikaa, mutta fleece kuluu puhki meidän Malinoisin riehuissa suhteellisen äkkiä, vaikka tekisikin kaksinkertaisena tossut. 

Tässä siis tribute to Team Javanas -ohjeeseen (http://teamjavanas.blogspot.fi/2015/01/megatumperon-10-vaiheen-ohje.html?m=1)

Tarvitset: 

- neopreenikangasta

- keinonahkaa tai vaikka neopreeniä lisää tai mitä tahansa vahvaa kangasta

- tarranauhaa (meillä sellaisia piuhojen sitomiseen tarkoitettuja, missä valmiina toisessa päässä toinen puoli tarranauhasta)

- paperia ja tussin mallin piirtoon

Piirrä koiran tassusta malli paperille ja leikkaa kaavasta hieman isompi saumavaroja varten. Tässä kuvassa malli on liian suuri tähän käpälään, sillä nämä menevät labradorin käyttöön.

Seuraavaksi jäljennä KAKSINKERTAISELLE kankaalle neljä tossua 

Sitten vain leikkelemään kankaat. Piirrä keinonahkaan sopivan kokoiset pyörylät (4kpl) ja leikkaa irti.

Seuraavaksi ompele suoralla ja siksakilla vahvikkeet kiinni. Huom, kankaan oikealle puolelle. 

Seuraavaksi tarranauhan asettelu. On hyvä laittaa tarranauha noin puoleen väliin tossun vartta. Tarkasta myös, että tarra tulee käytön kannalta oikein. ;) 

Käännä oikeat puolet vastakkain ja mallaa tarranauhan pää(t) suoraan. 

Sitten eikun ompelemaan! Ompelin sekä suoralla että siksakilla, jotta saumat kestäisivät.

Käännä tossu ympäri ja Voilá! :) 

Jos tossu on haastava pukea, voit leikata takapuolelle pienen pätkän auki. 

Tältä tossu näyttää käpälässä, huom. Mallilla tossuun vähän skidi käpälä:

Toista vielä kolme kertaa ja eikun lenkille!

Terkkusin,

Helzy ja Kickster

Kun apina putoaa selästä -nollajahti käynnistyi vihdoinkin

Heipparallaa pitkästä aikaa!


Me lähdettiin Kick:n kanssa lauantaiaamuna ajelemaan aikaisin koti Janakkalaa. Tein perjantai-iltana pieniä mentaaliharjoitteita, joita oltiin tehty I-HAH:n arvokisaleirillä viimekaudella. Paperit putkahtivat esii kuin tarkoitettuna Kick:n kisakansion välistä, kun laittelin liikuntaseteleitä valmiiksi la-aamua varten perjantai-iltana. Lueskelin läpi muistiinpanojani ja totesin, että me ollaan menty seuraavalle levelille, kuten olin ennustanutkin. Jo se toi hyvää ja varmaa fiilistä itselle. Olin kirjottanut lapulle, että mitä vaaditaan, jotta päästään seuraavalle askelmalle, loputtomien rappusten nousussa. JuoksuA on tosin hieman vielä ei-niin-varma, mutta sevaa vaatii toki hurjan paljon työtä. Minulle tuli varmempi ja lämpimämpi olo. Kisat ei nostattaneet pulssia tai hikoiluttaneet käsiä samalla tavalla kuin yleensä.


Kisa-aamuna heräsin ajoissa ja aloin pakkailemaan koriin kamoja. Evästä, Fitdogia, herkkuja, vaatteita ja rutkasti hyvää mieltä! Kick sai aamupalan ja lähdettiin kohti Janakkalaa. Matkaa meiltä kertyi reilun tunnin ajon verran. Mulla oli koko ajan jotenkin tosi hyvä olla, ei yhtään ahdistanut ajatus kisaradalle menosta. Meillä oli kuitenkin neljä starttia edessä. Kisoissa oli pari seurakaveria, joten yksinkään ei tarvinnut olla. Kävin tutustumassa rataan ja se tuntui ihan ok:lta. Lämpättiin ja tehtiin meidän vakkarirutiinit.


Mentiin radalle, Kick tuntui yllättävän rauhalliselta. Alkuradasta se tuntui hitaalta jopa! No, rimat pysyivätkin yllä jo heti alkuunsa, "nyt pitää hoitaa tää kotiin," ajattelin. Hukkasin koiran yhdessä kohtaa, mutta sain korjattua linjan ilman kieltoa. Jatkettiin rataa, kunnes mun suunnitelmat meni lennosta muuttoon, kun aloinkin hieman varomaan rimoja. No, meni se takaa ohjattunakin. Kick piti rimat loppuun asti ylhäällä. Tultiin maaliin: ME TEHTIIN SE! Me tehtiin nolla! Ei nopein, ei hienoin, mutta virheetön rata! Olin niin käsittämättömän onnellinen, että purskahdin itkuun. Kickiä alkoi tässä vaiheessa hävettämään. "Äiti, skarppaa." Äiti ei skarppaa nyt mitään, äiti on onnellinen. Mentiin ulos fiilistelemään, itkua ei vaan voinut pidättää. Olin ajatellut, että itseni tuntien jotain tällaista saattaisi jopa tapahtua nollaradan tullessa, mutta että tällä volyymillä...


Me ollaan tehty duunia, ihan hitosti duunia. Nyt se palkittiin. Sijoitus oli vasta 11, mutta sillä ei ole merkitystä. Kaksi seuraavaa rataa oli suht ok. Tokalta radalta tuli rima ja pieni sähellyskielto. Seuraavalta Hyl. Puomiakin täytyy nyt treenata ihan toden teolla. No, vikalle radalle Suomalaisen Jari ei ollutkaan laittanut puomia, WOW! A:sta kun jotenkin selviäisi, niin ois jees. No, ei se nätti todellakaan ollut ja spekuloida voi, osuiko vaiko ei. Seurakaveri Jonna jäi seuraksi vikalle radalle ja sanoi mulle tsemppinä, että tää on ihan teidän rata. Mä kelasin, että miksi ei? Todellakin, juostaan lujaa ja ollaan alussa huolellisia. Me mentiin radalle ja homma toimi. Loppusuorilla huusin vaan ETEEN ETEEN ja Kirsti laittoi tassua lippaan ja meni! Asia kunnossa. Nollalla maaliin. En edes tiennyt, ettei saatu virhettä A:lta. Cool. Sijoituskin huikeesti 3/49!!! Tästä on niin siisti jatkaa!

Kick poseeraa snadin coolisti. "Eihä täs ny mitää."

Kiitos Kick, että olet olemassa ja että me voidaan yhdessä kokea näitä fiilareita. Kiitos myös kaikille mun ystäville ja rakkaille, jotka ovat aidosti olleet tässä meidän rinnalla ja jakaneet ilot ja huolet. Olette mulle tärkeitä.

Herkkää, kovin herkkää -mitä ajatuksia ja tunteita koin kisoissa?

Me käytiin Kick:n kanssa sunnuntaina kisaamassa kolmen radan verran. Päätavoitteena minulla oli saada ajatus sen verran kasaan, että homma ei vain leviäisi ja että en itse olisi ylävireinen, kuten nyt viimeaikoina on ollut tapana olla. Kun lähtee säheltämään, pakka leviää, eikä rytmistä saa enää loppuradaksi kiinni.


Ekana oli hyppäri ja rimatkin 65cm:ssä. Hypärille sai lähteä tämmöinen semisti kontaktivammainen (meillä juoksuA ei aidosti ole vielä ihan valmis....) koirakko aikalailla rennosti. Rimat on toki aina haaste meille, mutta nyt en osannut niitäkään sen suuremmin stressata. Kunhan saisin Kick'n pysymään lähdössä. Toki olin päättänyt, että se pysyy ja näin kävikin. Neito oli erinomaisen hienosti maassa odottamassa lähtölupaa. <3 Avain onnistuneeseen lähtöön menemiseen on meillä ehdottomasti oikea mielentila. Kick ei ole niitä parhaiten patoavia koiria, joten tärkeää on, ettei se pääse liiaksi näkemään edeltäviä koirakoita radalla. Me siis aina piileskellään väliaitojen takana, nurkassa, telttojen takana jne. Todella tyylikästä. Ja sit hyökätään radalle nelivedolla. ;)


Päästiin siis lähtöön ja mulla oli hyvä olla. Ei noussut sellainen kumma jännitys päälle samalla tavalla kuin aikaisemmin. Tunsin jo siinä kohtaa, että nyt voisi meno olla jopa varman tuntuista. Ja sehän oli. Rata soljui hyvin, vaikka videolta katsottuna mä selkeästi käskytän koiraa ihan turhan paljon, taitaa jännitys vaan purkautua sitäkautta myös. Yksi ohjauslinja tokan putken jälkeen oli huono, koira taittoi mua kohden ja jouduin korjaamaan linjaa suht lyhyellä estevälillä, joten ponnistuspaikka oli huono ja siitä rima. Lopussa sitten huusin 'tule', enkä ohjannut putkenjälkeistä hyppyä. Ajatuksena oli tuossa kohtaa, että 'oisko pitäny tehä persjättö' mutten muuttanut ohjausta. En silti kuitenkaan vienyt ohjausta loppuun ja koira tuli esteen ohi. Ei haittaa, maaliin meni nätisti.


Tokan radan tutustumisessa kokeilin alun ainakin kymmenen kertaa ja vaikka kuinka monella eri tavalla. Siltikään en jostain syystä tehnyt ihan niin kuin olin suunnitellut. Olin ajatellut peruuttamalla yhden käden välistävedoilla tehdä 2-4 ja 5:lle takaaleikkaus. Jostain syystä mä huomasin olevani tekemässä 4:lle sylkkäriä, joka käänsi koiraa suht paljon ja se meinas lähteä puomille. Sain huudettua Kick:n takaisin ja jatkettiin rataa. Keppien jälkeiselle hypylle yliohjasin ja siitä kielto. Kick hyppäsi sen nollavauhdista ja mä lähdin jo juoksemaan puomille, Kick kiihdytti --> ei osunut ylösmenolle. Mun juoksu oli tahmeaa jostain syystä tällä ja varsinkin vikalla radalla puomien osalta. Ihmehölköttelyä. Mun nimenomaan pitäis juosta täysillä puomi! No, siitä jatkettiin rataa ja juoksin A:n ohi vaan lujaa, eipä osunut kontaktille. Loppu oli hieno. Radan alussa tunsin pienehkön jännityksen kuohahduksen, mutta sain sen karistettua pois ja Kick odotti tässä kohtaa kiltisti lähdössä. Radalle lähdettiin suhteellisen hyvällä olotilalla, vaikka alku aiheuttikin vähän mietintää. taaksetyöntöjä en edes harkinnut nyt tässä kohtaa, koska ne olisi olleet meille rimaherkkiä kohtia. Rimat aiheuttaa mulle suuria tunteita.. Hehheh.


Vikalle radalle meillä vaihtui tuomariksi Heidi Viitaniemi (ekoilla kahdella siis Allan Mattsson). Heidin agirata oli hauska. Siinä sai koko ajan ohjata. Rata sujui hyvin, vaikka pasma meni itsellä hieman sekaisin siinä kohtaa, kun Heidi nosti taas kätensä puomin ylösmenovirheen merkiksi. En saanut pysäytettyä alastulolle, jonka takia en myöskään kerinnyt takaakierojapsiin, vaan tein hyvin ahtaan takaakiertopäällejuoksun, jonka takia arvatenkin rima putosi. Tämän jälkeen hyvin rohkeaa ohjausta A:lle sokkariin ja todella nappiin meni, Osuikin jopa nätisti A:lle. Tässä huusin sitten pituuden jälkeen vaan 'eteen-eteen' ja mitään signaalia ei tullut, että oikealle käännyttäisiin, koira hyppäs suoraan, kääntyi kannoillaan ja tuli hypyn takaisin. Voi pientä. Sellaista sattuu. Silti kokonaisuutena ok.


Nyt olin jo oikeammalla mielentilalla, yliyrittämistä ei ollut kuin ehkä parissa kohtaa ja sain jopa hypärillä liikuttua paremmin. Kuntokuurille mars, mars! Mä haluan saada sen keveyden omaan liikkumiseeni. Se toki on aivan mustkin, jos haluan oikeasti juosta agilityä Kick:n kanssa kunnolla. Ja sitä todella haluan. Ensi lauantaina on ulkokisat Porvoossa, kun on piirimestikset. Ollaan menossa Kick:n kanssa. Tässähän siis kerkiää vielä vähän hioa tuota A:ta ennen sitä. Ekaa kertaa pitkästä aikaa kisaaminen oli oikeasti todella kivaa, aidosti! Tätä tunnetta ei ole ihan rehellisesti sanottuna ihan hetkeen ollut. Nyt oli ja tästä pidetään kiinni. <3 Kiitos Kick, kun olet meidän. <3

Hyvä aamupala on avain onnistuneisiin kisoihin, toteaa Kick.

Tässä vielä videotodisteet:





Pätkiä, hienoja pätkiä -keskittyminen kuin kultakalalla

Heippa pitkästä aikaa.


Meidän elämässä on tapahtunut hurjan paljon kaikkea kivaa: ollaan muutettu vähän landemmalle ja se onkin tuonut mukanaan monia juttuja. Kuten esimerkiksi isomman pihan, jossa koirien on kiva juosta. Väittäisinpä jopa, että mummokoila-Cippekin on hieman paremmassa fyysisessä kuosissa! :) Voisipa samaa sanoa omistajastaan. Urheiluintoa ei ole hetkeen kyllä tässä osoitteessa näkynyt. Vähän valoisampaan suuntaan ollaan kuitenkin menty. Haluaisin itsestäni takaisin sen sporttisemman version, viihdyin siinä elämäntavassa huomattavasti paremmin kuin tässä tämänhetkisessä. Miksen sitten ole mitään asialle tehnyt? Erinomainen kysymys, johon ei ehkä ole muuta vastausta kuin että, koska olen laiska...


No, eipä sen enempää siitä aiheesta. Me ollaan Kick:n kanssa treenailtu juoksuA:ta kevät ja yhdet kisatkin käytiin jo Mikkelissä testaamassa. Koira tekis täydellisiä yhden osuman juoksareita, mutta se on mun mielestäni liian rankka tapa suorittaa pitkässä juoksussa, joten pumpperilla me haetaan sitä nätimpää kahden osuman tekniikkaa. Kikin laukka on vaan aika pitkä, joten luonnostaan se todella mieluusti tekisi tuota yhtä osumaa. *facepalm


Juoksariproggista suunnitteleville pienenä vinkkinä: ottakaa eri metodeista selvää. Soveltakaa omalle koirallenne. Lähes koskaan mikään tekniikka ei mene, kuten oppikirjassa, vaan saattaa joutua yhdistelemään ja keksimään ihan jopa omia menetelmiäkin. Juoksarit on kyllä tulevaisuutta, tai no nykyaikaa tuolla Keski-Euroopassa. Suomi on vähän takapajuinen mesta tällä hetkellä agilityssä. Mistä päästääkin ehkä tämän kirjoituksen pointtiin.


Mun ja Kikin meno on jotenkin pysähtynyttä. Me ehkä kehitytään tietyissä jutuissa, mutta ei tää nyt oikein semmoista menoa ole kuin pitäisi. Me tehdään hienosti maksimissaan 10 estettä ja sit tökkää. Missä vika? Mun keskittyminen ei ole sillä tasolla, että saisin tehtyä pidempää pätkää. Olen myös kontrollifriikki ja haluaisin viedä koiraa loppuun asti. Toki irrottaa osaan ja Kick hakee, mutta vedot varsinkin on mulle vaikeita. Ajoitus on ihan tappovaikeaa mulle. Samoin kuin loivat valssit. Suoranaisia kirosanoja, sanoisinko. Mitä pitäisi tehdä? Antaa vähän valua ja saada pidempi ratapätkä tehtyä jollakin tavalla, vaiko keskittyä palastelemaan? Meidän kohdalla vastauksen löytäminen on hyvin helppoa: pidempi pätkä luovuttamatta, välittämättä kaarteista, ihan vain tekemällä! Toki avain menestykseen on koiran itsenäinen osaaminen ja ohjaajan liikkuminen. Ne kun yhdistää, on paketti kasassa. Pelkällä liikkeelläkään ei todellakaan voi saavuttaa mitaleja, koira hidastuu ohjaajasta. Ainakin tässä tapauksessa.


Me ollaan tehty suhteellisen teknisiä ratoja nyt reilu vuosi putkeen ja se näkyy mun ajatusmallissa. Mä teen 5 estettä, palkka. Sit jatkuu hiominen. Toki Kick:n kanssa keskeytetään hyväkin pätkä, jos rima tulee alas. Rimat on meillä aika iso ongelma, neiti kun ei vaan aina viitsi/jaksa/ehdi/pygee nostamaan takajalkojaan. Asiasta täytyy neitoa vähän muistutella. Minä en ole täydellinen ohjaaja, mutta kyllä Kick sen jo tietää. Kyse ei ole päällejuoksukohdista, jossa olisin tyypin tiellä, vaan ihan normihyppytilanteista. Kick:n lihaksisto pitäisi kyllä olla sellaisessa jamassa, että se kykenee suorittamaan, joten siitäkään ei ole kyse.


Luulen, että tähän ahdistukseen parasta lääkettä olisi sujuvat ja helpohkot jopa pitkätkin (yli 25 estettä) radat. Ei tarvitse olla hurjan vaikeita estekulmia, ei mitään erikoista. ihan vain esteitä toistensa perään, jotta molemmat kykenis keskittymään pidempään pätkään. Ensi talveksi haaveilen, että oltaisiin sen tyyppisten baanojen äärellä. Me ei tarvita tällä hetkellä mitään hienoja ohjaustekniikoita enempää, meidän paletti on niiden osalta suhteellisen toimiva, me tarvitaan ASENNETTA. Räkää poskella, hajonneita leluja ja hikisiä, hiekkaisia kuteita. Kovaa meteliä ja tyhjää takkia.


Mukavia treenejä kaikille!


-Heli&Kick

PS. Muistakaa myös nauttia kesän muusta tarjonnasta, unohtamatta relaa! :)

Leirilaiffii osa 1 12.-13.12.2015

Pääsimme I-HAH ry:n arvokisaleirikonseptiin mukaan, yhtenä 12. koirakon joukkoon. Todella upea konsepti, jossa viikonloppu koostuu kahdesta lajitreenistä (agility), mentaalivalmennuksesta sekä fysiikkatreeneistä. Leirejä on kolme, joista seuraava ajoittuu Maaliskuulle.


Ekalla leirillä Saija Mustonen koulutti lauantaina ja Outi Harju sunnuntaina. Molemmat radat olivat todella kivoja profiileiltaan, joskin hyvin erilaisia ohjata. Me tehtiin omalla tasollamme ja vähän siitäkin yli. Lauantaina sähelsin alussa, olin jotenkin ylivireinen (taas). Osittain varmaan, koska oltiin koko päivän viimeinen koirakko ja sellaisessa on mulla paljon vielä treenattavaa oman pääkoppani kera. Paikalla oltiin aamulla 8:30 ja me pääsiin radalle joskus 15 maissa. Oikein hyvä treenata tällaistakin kyllä muualla kuin kisoissakin! :)


Lauantai huipentui Anne Talvitien pitämään mentaalivalmennusluentoon, josta saatiin kotitehtäviä. Erinomaisia työkaluja oman jännittämisen, elämänlaadun ja ihan kaiken lokerointiin. Kun asioita palastelee, tulee monesta asiasta enemmän hallittava. Myös aikakäsityksen hahmottaminen oli minulle uusi juttu. Testosteroniasentoa on pidettävä 2min joka päivä. Se kyllä kieltämättä tuntuu erittäin hyvältä! Samoin kuin se, että muutosta haettaessa ei pidäkään yrittää kerralla muuttaa kaikkea, vaan etsiä kaikkein pienin muutettava. Todella loogista! :) myös omien ajatustensa tietoisuuteen saattaminen auttaa niiden järjestelyssä. Monesti pelot, jännitykset, olettamukset, ennustamiset ynnä muut ovat tosi "tyhmiä" ajatuksia ja niistä tietoiseksi tuleminen on ensimmäinen osa kehittymistä.


Sunnuntain treenit ajoitettiin niin, että päästiin jo 11 maissa omalla  vuorollamme radalle. En säheltänyt ja pysyin rentona. Palkkasin puomia. Jes! Selkeästi rytmitys on meidän kohdallamme erinomainen ohjausvalinta, mutta sen onnistuminen vaatii selkeästi kunnollisen kiihdytyksen ennen rytmitettävään kohtaan tulemista, jotta nopeuden muutos on riittävä ja koira reagoi. Pienellä juoksunopeuden muutoksella koirankin muutos on pienempi. Meidän pääläksy lauantailta näytti olevan sokea U-putki, kun tullaan 90-asteen kulmasta. En tiedä, peitinkö linjaa, vai eikö Kick saanut koottua putkeen, jolloin se ei halunnut sinne mennä. Mene ja tiedä, näitä treenataan. Ehkä mun oma liikesuuntani ei kääntynyt tarpeeksi kohti putkea ja Kick luuli mun häipyvän alta pois. Pientä ei saa hyljätä yksikseen radalle. ;)


Sunnuntai huipentui fysiikkatesteihin, ja ai että mikä tsemppi meidän porukassa oli. Huudettiin ja tsempattiin toisiamme ihan äärimmilleen! Aivan mieletöntä! En uskonut edes saavani noin hyviä tuloksia kuin mitä nyt tuli!


Tässä vielä videokooste viikonlopulta.

Tästä on hyvä aloittaa treenitauko. Kick sterkataan keskiviikkona. Palaamisiin!

-Helzy & Kick

Molemminpuoleinen luottamus, mitä on yhteistyö?

Monesti kuulee puhuttavan hyvän suhteen kehittämisestä ja erilaisista keinoista päästä tähän. Puhutaan yhdessä tekemisestä, tutustumisesta ja muista jutuista. Pikkupentuun aletaan tutustumaan jo alusta lähtien, se ei aina ole positiivisten tunteiden huumaa tai pehmeitä pennuntuoksuisia halitteluhetkiä. Tästä ja odotuksista pentuun, kirjoitti loistavan eräs hyvä ystäväni blogissaan, Hs:n bloggaajan tekstin kirvoittamana. Minä en kuitenkaan halua uudelleenkirjoittaa samoja asioita, sillä Satu sai asiat erinomaisesti riipusteltua blogiinsa (Team Javanas http://teamjavanas.blogspot.fi/2015/11/yritin-olla-koiraihminen-mutta-en.html).

Oma ideani tälle kirjoitukselle lähti siitä, miten koen löytäneeni avaimet jatkuviin hyvin onnistuneisiin treeneihin. Tällä hetkellä nautin täysillä siitä, että saan harrastaa Kick:n kanssa. Me käydään treenaamassa vain noin kerta viikkoon ja se tuntuukin tällä hetkellä ihan sopivalta määrältä. Treeneissä emme tahkoa nollaratoja, emme suinkaan. Paljon treenattavaa on, eikä nolliakaan ole hetkeen kisoista tullut. JuoksuA-projekti on vasta polkaistu käyntiin. Mitä hyvää tässä sitten on? Kaikki on todellakin omien korvieni välissä. Voin kokea tämän just niin hyvänä tai huonona kuin haluan. Minusta on kivaa lukea innostuneita fb-päivityksiä ja ammentaa sitä aitoa iloa. Ei näitä "koira teki niin ja näin, vaikka sen pitäjs osata." Minusta vastuullinen koiraharrastaja näkee omat puutteensa ohjaajana, eikä syytä koiraa. Tästä aiheesta olen kirjoittanut myös aikaisemmin hyvinkin erilaista palautetta saaneen kirjoituksen. 

Asenne. Tapa suhtautua. 

Olen töissä saanut tilaisuuden kuunnella asenteisiin liittyviä luentoja, jotka ovat todella herättäviä. Jokaisella on avaimet omaan elämäänsä. Toki kolhuja tulee, mutta miten niihin suhtautuu, ratkaisee sen, miten koemme elämänlaatumme olevan. Elämäntilanteet vaihtelevat ja se toki vaikuttaa siihen, miten koemme itsemme ja ympärillämme olevat ihmiset, mutta asenteita voi myös oppia. Jos ihmisen itsetunto ei ole kunnossa, tämä on vaikeaa. Asenne on myös linkitettynä ihmisen itsetuntoon. Jos koen olevani heikoilla, saatan joko vähätellä tai korostaa itseäni. Tällöin olemus on muiden silmissä joko ylimielinen tai "ainainen valittaja."
 Hyvällä, muita kunnioittavalla ja itseensä uskovalla, terveellä asenteella ja fiiliksellä saadaan aidoimpia onnistumisia. Miksi näin? Koira aistii meistä sellaista, mitä ei ehkä itsekään tiedosta. Minä en ainakaan osaa valehdella koiralleni omaa olemustani ja senhetkistä vointia. Agility on lajina tosi herkkä virheille, ajoitus ja ohjeet on oltava oikea-aikaisia, jotta onnistumisia saadaan. Perfektionistiselle ihmiselle tämä on haastavaa, mutta tosi koukuttavaa. Antamalla itselleen ja koiralle hieman siimaa, luottamalla yhteiseen tekemiseen ja ennenkaikkea nauttimalla hetkestä, voi päästä lajissa ihan uudelle levelille. Nykyisin, kun täytän treeni-ilmottautumislomaketta, pysähdyn kohtaan 'tavoitteet'. Saisiko siihen kirjottaa vain, että "Tavoitteemme on nauttia yhdessä tekemisestä täysillä. Kaikki muu on plussaa." Tämä on se meidän syvin tavoitteemme, sm-nollat ynnä muut tukevat täysin kaupan päälle. On pelottavan paljon harrastajia, jotka harrastavat kisatakseen. En tosin koe siltikään olevani oikea henkilö heitäkään tuomitsemaan. Minun täytyy rehellisesti sanoa, että harrastan, koska tämä laji on aivan mahtavaa yhteistä tekemistä koiran kanssa ja se sopii minun luonteelleni. Saa mennä räkä poskella tai treenata teknisempää harjoitetta. Voi keskittyä yhteen esteeseen tai heittää pallo kokonaan koiralle esteentarjoamistreenin keinoin. Toki ensisijassa on varmmistettava, että koira ja ohjaaja ovat oikeasti fyysisesti siinä kunnossa, että tämä onnistuu. Myös psyykkisesti.

Kick ei ole aina ollut helppo agilitykoira. Miksei? Sehän oppi tosi nopeasti ja on ollut agissa minulle tosi kiltti, ohjaajapehmeä. Koin vaikeudet ja alkutaipaleen kivireen perässä vetämisen siksi, että Bean kanssa draivia ei tarvinnut koskaan rakentaa, se oli syntynyt kaasu pohjassa. Kickin "draiviongelma" oli täysin mun pään sisällä, koska vertasin sitä Beaan. Kamalan isot saappaat oli pikku-Kickillä täytettävänä. Onneksi olen saanut mahdollisuuden oppia ihan huikeesti draivin rakentamisesta, palkkaamisesta ja jopa lelujen tekemisestä -kaikki Kickin ansiota! Kick Ass Kickster! 

Tämän hetken treenit sujuvat ihan mahtavasti, koska tunnen koirani oikeasti ja mikä tärkeintä: luotan siihen. Annan Kick:lle vastuuta radalla, lähetän sen esteelle, leieröin ja niin edelleen. Kick:n irtoaminen ja itsevarmuus ei ole vielä lähelläkään sitä tasoa, mitä haluaisin sen olevan, mutta mitäpä ideaa olisi täysin valmiissa koirassa? ;) Se, että en epäröi koiran suhteen, tuo varmuutta treeniin. Tutustuessa rataan ei pidä sortua siihen sudenkuoppaan, että hokee itselleen, että "ei se osaa tuota, ei me olla treenattu, ei niin ja ei näin." Pitää suhtautua avoimesti, vain silloin koirakin voi kokea turvallisuudentunnetta ja luottaa ohjaajaan -onnistumisen mahdollisuus kasvaa. Itsevarma ja positiivinen ohjaaja saa koiransa hyvät puolet esille! Molemminpuolinen luottamus radalla tekee tiimin.
Oletko sinä tiimipelaaja, vai teetkö yksilösuorituksia radalla? Pahinta on sanoa, että "minä ohjasin kyllä hyvin, koira mokasi." Tällaisia kommentteja vieroksun ja pahasti. Olemme koirakko ja se käsittää sekä ohjaajan että koiran. Ohjaaja ei saa pisteitä hyvästä ohjauksesta tai päinvastoin. Koirakko toimii yhdessä. Tiiminä.

Lauantaina jälleen kisataan, jee! Aika isot kisat, yhdessäkin lähdössä on yli 80 maksia. Nice. Miten ihmeessä oman keskittymisen saa kestämään odottelut ym? Siinäpä haaste! :) mukavia hetkiä karvaisten kanssa kaikille!

Treenifiilistelyt

Hipsistä,


Eilen oltiin jälleen viikkotreeneissä Akatemialla, jossa koutsasi Jenna. Tykkään kyllä siitä tunnelmasta, mikä vallitsee meidän treeneissä ja eritoten koutsin tyylistä sanoa asiasta kannustavasti ja saada koirakosta kaikki irti ja vähän päälle. ;) Mulla oli tiistaina taas Sporttipollarin fitout-treenit, jotka kestää 1,5h. Erinomaiset treenit, joissa vetää itsensä aivan piippuun ja vapisevin jaloin laahaa kroppansa autoon hikisenä. Kotona kuuma suihku ja iltapala, sit voikin melkeen nukahtaa sohvalle. Nämä treenit hieman painoi jalkaa jo lähtökohtaisesti, mutta oon kyllä huomannut, että ei mulla voi kaikista läskeistä huolimatta olla maailman surkein kunto, kun kykenee silti vaan pusertamaan agissakin spurtteja.




Videotodistetta treenin loppuosasta: https://www.youtube.com/watch?v=C30Y2sy2s9Q&feature=youtu.be


Kickin kääntyminen ja kropan käyttö on kyllä jotain ihan sairaan makeeta. Kerta toisensa jälkeen sitä itsekin vaan yllättyy, kuinka se vääntää itseään pienelle kerälle. <3 Sylkkäreitä väännettiin yhteen kohtaan ja huomasin, että heti kun en itse liiaksi ajatellut koko ohjausta, tuli kääntö aivan törkeen makeesti, mutta heti kun ajattelinkaan kuljetusta tms, levähti kuin Jokisen eväät, suuntaan tai toiseen. Erityistä plussaa tuli kepeiltä poispäinkääntö puomille leieröiden. Onnistui ykkösellä ja vieläpä puomilta eteenlähetyspoispäinkääntö, siis wow. Kick hakee esteitä vihdoinkin!


Valssit on aina haastavia, mutta kyllä nekin saatiin pyörimään. Pari kertaa Kick lähti mun perään, putkilla. No, ohjaaja oli huolimaton ja koira tykkää äidistä. <3 So simple. Huolimattomuus on aina mukana, varsinkin kun väsyy ja suoritus pitenee. Testasin lahjaksi saamani treenitaskun ja loistavasti toimii Helsitar! Kiitos kaikille asianosaisille. :) Vitsit, kivaa päästä lauantaina kisaamaan taas!

Ollaan muuten nyt muutamat lenkit tehty mun tuunaamilla paracord-hihnoilla, joissa koko matkalla heijastinta. Suosittelen kyllä askartelemaan pimeille iltalenkeille tällaiset hihnat. Hauskaa puuhaa, eikä tosiaankaan vaikeaa, kunhan vähän vahvistaa vaikka ompelukoneella noita solmukohtia, ettei kovassa menossa jää hihna käteen.


Mukavia treenejä kaikille!

Treeni rullaa ja ajatuksen voimaa

Huomenta,


Olen pitkään pohtinut koko blogin tarpeellisuutta, kun en tänne ikinä mitään päivitä. Eipä tätä kukaan taida lukeakaan. ;) Jospa ihan itseäni varten tässä kirjoittelisin siis. Kick:n kanssa toimii homma erinomaisesti tällä hetkellä. Treenaamme I-HAH:n talviryhmässä, jota luotsaa Jenna C ja Iina A. Erinomaista menoa on ollut, kuten koko kevät ja kesäkin Maiju K:n ryhmässä. Homma rulaa ja fiilis on ihan mahtava! Kaikki lähtee siitä, että itsellä on hyvä olla ja luottaa koiraansa, nauttii yhteisestä tekemisestä ja ennenkaikkea uskoo yhteiseen tekemiseen! Eikä huikeiden treenikavereiden olemassaoloa saa yhtään vähätellä. <3


Olin tuossa työn puolesta yhdessä koulutuksessa, jossa tuli ilmi niinkin erinomainen asia kuin negatiivisen ajattelun vaikutus käytökseen. Tämä pätee treenaamisessa ohjaajan mentaalipuolelle aivan yhtä lailla. Eli lyhyesti: Jos sinulle sanotaan, että älä ajattele violettia palloa. Mitä ajattelet? VIOLETTIA PALLOA! Samaa soveltaen agilityssä: "Tuolla on tuo väärä putken pää/koira karkaa tuohon putkenpäähän." Mitä tapahtuu? Aivot eivät aina tunnista tuota EI sanaa ja käytös ohjautuu alitajuisesti väärin ja ohjaat koiran väärään putkenpäähän tai ohjaat keskittymistä vaativan kohdan huonosti. En ole psykologi, mutta oma ohjaamiseni toimii vähänkin tällä tavalla. Ajatuksia pitäisi ohjata jo rataantutustumisessa siten, että ajattelisi: "Tässä kohtaa minun tulee ohjata erityisesti NÄIN tai NÄIN, jotta koira tulee sinne, minne haluan." On siis tiedostettava ansaesteet, ei suinkaan suljettava niitä pois. On myös mietittävä, miten saan koirani oikealle linjalle sen sijaan, että pelkäisi epäonnistumisia ylipäätään. Joskus olen sortunut epäonnistumisen pelkoon, mutta se asenne on myös tärkeää.


Suomessa ollaan erittäin teknistä ja nättiä agilityä treenaavaa porukkaa ja se näkyy monella tapaa koulutuksissa. Eurooppalaisia kun katsoo, taotaan aivan tajuttomia ratoja räkä poskella ja taistellaan loppuun asti. Sellaista urheilua on upea katsella. Asenne on joskus puuttunut omasta tekemisestä. Jos kaarros valahtaa, lopetan ohjaamisen. MIKSI? Eihän hittovie kisoissakaan siitä saa virhettä. Ensin on tehtävä se nolla, vasta sitten murehdittava aikaa. Ei paljon lämmitä, että pystyy tekemään täydellisesti 5-6 estettä, kun kisoissa matka on jopa 4-kertainen. Toki tekniikkaan ja muihin on kiinnitettävä huomiota, mutta jos kestävyys ei ole kunnossa, on turha odottaa nollaa. Vaatii aivan erilaista keskittymistä kyetä suorittamaan 20 estettä nollalla, kuin 6-8 estettä nollalla. Olen kovasti yrittänyt omassa tekemisessäni tätä pidempää keskittymistä treenata, siis oman pääkoppani sisällä. Ei saa luovuttaa. Eilen onnistuttiin parilla rimanpudotuksella lopuksi tekemään 24 estettä nollallla. Siitä se lähtee! Lauantaina kisoissakin hypärillä tuli yksi rima ja yksi turha kielto (takaakiertoniistolta). Kyllä se tästä suuntautuu parempaan.


Ja Juoksu-A projekti on käynnistetty maton avulla. Parit sessiot ollaan tehty Kick:n kanssa ja ihan ookoolta vaikuttaa. Katsellaan, miten tämä tästä edistyy. Kivaa syksyä ja muistetaan pitää karvaisista ystävistä hyvää huolta!

Kisakausi käyntiin

Jepsis, eli nyt ollaan kisattu tän vuoden puolella 3 kisaa, yhteensä siis 6 rataa. Ekat kisat meni hienosti J. Suomalaisen tuomaroimilta suht haasteellisilta radoilta tuplanolla (agi+hyp). Huikee fiilis ja elukka kulki! Seuraavat kisat oli pienestä kii, yks extraputki (hyl) ja kv-radalla putos yks rima. Ohjasin rohkeasti ja Kick pysyy lähdöissä.

 Eilen oltiin Porvoossa kotikisoissa, hyl ja 10. Ei siis ollu yhtään nyt tää kartturi kartalla. Ekalla radalla olin niin epävarma kuin voi olla ja hukkasin ajatuksen jo kolmannella esteellä! Jotenkin jatkoin rataa, mutta kieltoja tuli surkeista ohjauksista, eikä ohjaajaherkkä koira tollasella ohjauksella lue rataakaan. Tokalle radalle sain itseni paremmin kasaan, keinulle tultiin vähä vinosti, siitä yks virhe ja A:n jälkeiseltä hypyltä kielto. Mun oma liike ja rytmi oli vielä A:n alastulolla ja kun koira ei pysähtynytkään A:lle, en saanut lähetettyä sitä eteen esteelle, vaan s kääntyi mua kohden --> kielto. No, loppuradan tsemppasin enemmänkin omalla tasolla tehden ja päästiin hyvin maaliin. 

Paljon ollaan menty eteenpäin, sillä otus pysyy lähdöissä paljon paremmin. Se ei myöskään heilu kisapaikalla, kun ite oon namitellut sitä ja pyytänyt erilaisia tehtäviä. Hyvin itsestäänselviä asioita siis. ;) mukavaa kuitenkin huomata, että me pystytään tähän ja nautitaan täysilä touhusta! Itse uskallan liikkua radalla, enkä pahemmin kipsaa. Paitsi eilen kipsasin ekalla radalla, pahasti. No, jos nyt 6 radasta 5 menny ok fiiliksellä, niin kaipa tää on ollut hyvä aloitus! :)

Kick sai tuplanollasta uuden lelun, joka on ollut niiiiin poppis! Itse siis tuunattu. ;)

Ajatuksia agilityn treenaamisesta

On pitkä aika edellisestä blogikirjoituksesta, vaikka ei tässä olla laakereilla levättykään. Kick on kolmosissa ja avannut nollatilinsäkin! Bea sairaseläkkeellä ja Cipu oma ihana itsensä. Ollaan treenattu K:n ja C:n kanssa myös flyballia ja se onkin oikein passeli lisälaji agilityyn. Sopivan rentoa rallattelua tavoitteellisen agin rinnalla, joka samalla vahvistaa koiralle itsenäistä suorittamista.

Mutta oli minulla ihan pointtikin, että miksi päädyin blogikirjoitusta väsäämään. Nimittäin ohjaajan mielentila treeneissä. Olen huomannut, että monilla ohjaajilla nousee kierrokset, jos ei heti onnistumista tulekaan treenissä. Aletaan kiihtymään, käskytys terävöityy ja kaaoksen ainekset ovat valmiit. Tässä sivussa ymmärtämätön koira yrittää lukea ohjaajansa käyttäytymisen muutosta sen minkä kerkiää ja reagoi oman luonteensa mukaisesti rauhoittelemalla, kiihtymällä tms.

Oppimista ei tapahdu, eikä kiihtymisellä saavuteta mitään. Olen itsekin syyllistynyt tähän, mutta tärkeää olisi silti opetella tunnustamaan itsessään kiihtymisen merkit. Varsinkin pehmeät koirat ottavat itseensä ja vastapainoisesti kiihtyvät koirat menevät "tiloihin." Ketjun katkaisu ja asian pilkkominen helpommaksi on ainoa järkevä ratkaisu. Toistolla ja jankkaamisella ei saavuteta mitään, eikä kenenkään lamppu syty. Ja viimein saatu sinnepäin -onnistuminen jää monesti kunnolla palkkaamattakin. "Tulihan se viimein, olipa vaikee!"

Toki agility on luonteensa puolesta kierroksia nostattava laji, mutta sen pitäisi ehdottomasti olla sitä vain ja ainoastaan positiivisessa mielessä. Toki koira voi mokata, mutta olisi muistettava, että ihan itse me olemme ne koirat sinne kentälle tai halliin tuoneet, me ohjaamme ja teemme virheitä. On todella väärin purkaa turhautumista koiraan. En usko siihen, että koira tahallaan ohjaajaansa kusettaisi. Minusta se on väärä tulkinta ja osoittaa ohjaajan tyhmyyden, näin kärkkäästi sanottuna. Useinmiten joku asia on opetettu huonosti koiralle ja se toimii oman osaamisensa puitteissa.

Olen havainnut monen ohjaajan kiihtyvän, treeneissä, kun virheitä tule. Sellaisesta tulee ihan kurja mieli koirien puolesta, sillä koira tekee parhaansa ja jos se ei jotain epäselvää ohjausta, suuntaa, nytkähdystä tai käden viskaisua osaa lukea ohjaajan haluamalla tavalla, niin kamoon! Asia pitää opetta ja helpottaa niin paljon, että homma toimii. 

Käsi ylös, kuka on vihoissaan saanut hyviä onnistumisia, noin niinkuin ihan rehellisesti? Entäs "ota uudestaan, vielä uudestaan, yritä vielä" -menetelmällä? Pääsääntöisesti en ainakaan minä, vaan jokin muu keino on aina ollut tätä parempi. 

Se ydinjuttu unohtuu kovin helposti, eli miksi ihmeessä me hallille raahaudutaan ilta toisensa jälkeen koiran kanssa? Siksi, että agility on ihan huikeen hauska laji yhdessä koiran kanssa! Ei se silloin ole kivaa, ku toinen on kireä ja toiselta vaaditaan kieltä, jota se ei ymmärrä. 

Kivoja treenejä meille kaikille!

"Äiti, älä huuda tai kiroile." 

-Kick

Bean kisat

Käytiin kisaamassa omalla kentällä Zeljko Goran radoilla Bean kanssa. Hieman satoi ja oli kylmää, mutta kyllähän se meni. :) Radat oli yllättävän pitkät, mutta tykkäsin profiileista! Niissä sai ohjata ja touhuta tosissaan. Bean kanssa ei olla treenattu juurikaan, saati sitten 45 rimoja, joten siihen nähden meni oikein hienosti, vaikka pari hylkyä tulikin.

Ekalla radalla okseri (tapissa!) aiheutti mulle pienoisen sydänkohtauksen, kun Bea tuli sieltä suu auki ja edellä hiekkaan. Raasu-pieni. <3 Onneksi ei mitään silmiinnähtävää asfaltti-ihottumaa pahempaa. Sillä oli suu ja hampaanvälit aivan täynnä hiekkaa, mutta huuhtelemalla lähti. Jännäsin, että miten se liikkuu ja päästäänkö tokalle radalle. No, kunnon välikävelyt kyllä osoittivat neidon olevan ihan kuosissa, ainakin päällisin puolin. Toka rata jatkoi samaa linjaa ja esim kepeiltä olikin sama vienti putkelle, kuin ekallakin radalla. Yksi rima oli tullut alas tokalla radalla, ennenkuin törkkäsin yliohjaten koiran takaakiertoon, vahingossa. No, eipä siinä. Pientä tökkimissäätöä oli sitten lopussa, en tiedä oliko Bea sitä mieltä, että näillämain sattui äsken, vai eikö vaan nyt ollutkaan minimalistinen ohjaus riittävä. Tiedä häntä. Tyytyväinen olen, vaikka vähän tultiinkin turvalleen! Nyt pistetään mimmille BOT niskaan ja lähdetään koisaamaan!

Tack Bea! <3

Rytmitystä ja painonsiirtoja

Tiistaisissa treeneissä taas meinasi lähettävän jalan painonsiirto olla haastava, tänään kisoissa mulla oli jalat väärinpäin. :D Ei oo iisiä, vaikka kivaa onkin! Käytiin siis tänään pari starttia Kotkassa iltakisoissa Siimeksen Pertin radoilla. Haastavilta tuntui näin pitkän kisatauon jälkeen (meidän kisaura ei juuri ikinä pääse starttaamaan kunnolla ainaisten taukojen takia). Rutiinin puute näkyi myös mun jäykkyytenä ja rytmitykset, ennakointi ja kunnollinen liike puuttuivat täysin. Molemmilta radoilta yksi rima alas ja pieniä mokia, joista hyllyt.

Ekalla radalla Koo tuli ohi kolmosesteestä, kun en katsonut, missä se menee. Pelkäsin vaan sen menevän A:lle. Keinulle se meni niin lujaa, että en kerinnyt sitä kunnolla viemään oikeaan putkenpäähän, josta hylky. Loppurata meni ihan ok, yks rima alas. Joo.

Tokalla radalla sain sit kivan vekin kakkoselle, mutta kolmoselle en jostain syystä saanut tehtyä minkäänlaista ennakoivaa valssia. Meni siis onkimiseksi ja huuteluksi. Ennen A:ta oli hyppy haasteellisessa kulmassa, minä perässä, jonka seurauksena oma sijoitus veti koiraa hypyn jälkeen mua kohti, vaikka olis pitäny mennä toiseen suuntaan. Kick näppäränä kääntyikin kannoillaan ja hyppäs hypyn takaspäin -> hyl. Loppuradalla sain tsempin päälle ja tein jopa aika siistin sokkarin! WOUDE! Kerrankin aloitin sitä riittävän ajoissa ja se onnistui! Kisaradalla! :D JEE.




Tässä videtsiooni:

Vihdoinkin kunnollista aksaa

Jeps,

Eli meidän agilityn hiljaiselo loppui nyt. Tai oikeastaan viime viikolla, kun ulkokausi alkoi ja Kickillä on vihdoin ryhmäpaikka sellaisessa ryhmässä, jossa on koutsi (meillä on niin hieno diili, että saatiin Tuija Hyvättinen meidän ryhmälle touko-kesäkuulle!). Hyviä treenejä ja oppimista siis luvassa ja jospa tässä välistä saisi videoitakin aikaan…

Viime tiistaina oli helpohko luukutustreeni, joka meni ihan kivasti.

Omaa huolellisuutta vaan kehiin ja lisää irtoamista. Omat esteethän meillä on likkaporukalla tekeillä, niitä odotellessa! :) Sunnuntaille päästiinkin sitten Satun ja Java-sheltin kaverina Turkuun Jaakon jaetulle yksärille. Ai, että mitkä treenit!! Tässä Satun kooste meistä:

https://www.youtube.com/watch?v=QarbSyLruAU&feature=youtu.be Me saatiin pääläksynä mun käskytyksen vähentämistä ja itsenäisyyttä toki, sekä persjätöt. Niissä mun pää kääntyy vikana, vaiks sen pitäs kääntyä ekana. Greit. :D Ihan mahtitreenit oli ja tykkäsin! Kehuja sain erityisesti Kickin käännöksistä.

Ja eilen oli Tuijan treenit. Vaikea kohta oli oikeestaan meille keppien jälkeinen takaakiertohässäkkä, joka tehtiin takaakierto-takaakiertovalssi ja takaakiertopersjättö. :) Kiirus tuli, kun lähetin tokaan kiertoon ehkä hieman väärään kulmaan, joten irrotus meni liian lähelle hyppyä. Tästä johtuen myökkäsin seuraavasta takaakiertopersjätöstä… :) A:n kontaktista ollaan edelleen hiljaa, kun en oikein itsekään tiedä, että pitäskö lähteä siihen juoksuA proggikseen. No, eniweis. Treeni oli oikein meille sopiva ja tuota päätykohtaa pitääkin treenata kotona (kunhan saa esteet kuosiin). Oman liikkeen mukana kun tuo elikko liikkuu ja sitä itsenäisyyttä pitäis saada vielä huikeasti enemmän lisää. No, vähän kerrallaan! Kivaa oli sateesta huolimatta! :)

Ainiin, terveellä koiralla on aika jees kisata! ;) Lonkat Kennelliiton mukaan B/B, silmät ok, kyynäreet 0/0, samoin polvet 0/0. Selkä kuvattiin epävirallisesti ja Lotta Axelssonin syynäämänä selkä kuosissa. JES! <3

Pakkasessa on kiva treenata sisällä

Vaikka täällä Porvoossa meidän hallin pohja on tällä hetkellä kovin liukas, on se tyhjää parempi. Niinpä käytiin treenailemassa Christan ja Lotan kanssa Malinoiseja. Tässä meidän onnistumiset ja epäonnistumiset. Vaikeinta ehkä oli Kickin kanssa tuo alun A-putkierottelu, johon piti lähettää. Meidän A on myös kovin huonossa jamassa, joten tehosyynissä nyt ja paljon palkkaa, jotta siitä saisi itsenäisemmän. Puomia pitäis myös saada lisää palkattua. Ihan vaan kovasta vauhdista niin, etten ite himmaile. Kepit on edistyneet, samoin kuin muukin estefokus. Lisää tätä! Bea on oma hauska itsensä.

http://youtu.be/lszswytsdlQ

Loppuverkkaillessa saatiin kaikki kolme samaan kuvaankin mahtumaan!

Treenihinkua, mutta mihin menee aika?

Heips,

Nyt ei olla kisattu taas hetkeen, mutta eipä olla päästy treenailemaankaan. :( Koulussa on kiireitä, rästihommia ja jotenkin kamalaa stressiä poden. Olen kouluttanut paljon enemmän kuin mitä olen omia kerinnyt treenaamaan. Pari iltaa kun viikossa uhraa muille, ei jääkään omaa treeniaikaa, varsinkaan nyt kun tuo perjantaikin menee aina koulussa. Heh, yllättävän luksustahan se tuossa alkusyksystä olikin treenailla perjantaiaamupäivällä. :)

Kaipaisin kovasti treeniryhmää Bealle ja Kickille. Molemmilla olisi niin paljon juttuja treenattavana ja mä en aina vaan jaksa treenata yksikseen. Sekin on vähän tylsää pidemmän päälle, vaikka paljon yksittäisiä asioita onkin treenattavana. Agility on kuitenkin mulle myös se sosisaalinen juttu ja treenikavereiden kanssa yhteen hiileen puhaltaminen ja toisten tsemppaaminen kuuluvat oleellisena osana treenifiilistä. Eniten haluaisin toki käydä jossain ns. valkkutreeneissä, mutta tällä aika- ja raharesurssilla se ei oikein ole mahdollista. Katsotaan sitten vuoden päästä tilannetta. Toki tuuraamassa ovi käydä välillä ja meillä onkin varattuna Niinulle treenikerta tuonne parin viikon päähän, JEII!! En ookaan koskaan Kickillä ollut Niinulla, joten innokkaana odotan treenejä. Mun pitäis kyllä ehkä itsekin aktivoitua sillä saralla, että on täällä PORSKillakin noita ulkopuolisia treenejä, mutta mutta. Pitäis kai vaan kokeilla avoimin mielin. Mulla on kuitenkin aika selkeä oma visio siitä, miten tahdon treenata ja minkälaiset ohjaukset on mun ns. top-listalla. :)

Toivon mukaan uusia tuulia on tulossa seuralle, joten tää suvantovaihe on kaiketi ohimenevää! :) Peukut pystyyn siis. Mitään muuta erikoista ei meille oikeastaan kuulu. Vähän oon Kickin estehakuisuutta pyrkinyt kasvattamaan parilla yksittäisellä treenikerralla. Eipä sen kummempia. Joulunodotusta ja tenttejä. Jee.

Ihan ite(kö)?

Koira vilkuilee ohjaajaa esteiden välissä, vaikka ohjaaja sanoo "eteen!" Koira juoksee ohjaajan perään ja ohittaa esteen. Huolimatonta ohjausta? Voipi olla. Mutta voi olla myös kyse jostain ihan muusta. Mitäs, jos koira ei olekaan niin itsenäinen kuin luulen? Todennäköisesti. En ole nimittäin tajunnutkaan treenata koiralle itsenäisesti muita esteitä kuin rengasta! WHAT a dumbass. ;)

Sain käsiini erään treenin, joka pisti miettimään. Kisaavallekin koiralle erinomainen treeni, jossa oikeasti opetetaan koiraa tarjoamaan estettä "ihan ite." Etupalkkatreeniä tämä ei tietenkään korvaa, mutta tämä tukee ajatusta siitä, että on parempi ottaa väärä este kuin jäädä kyselemään ohjeita. Mitäs olit myöhässä! Heh.

Aloitin treenaamisen ja nyt kahden treenikerran (noin 10 min miettimisaikoineen kaikkineen per treeni) jälkeen olen melko vakuuttunut tästä! Minun rotuvalintani rajoittuvat FCI1-ryhmään, eli paimeniin. Ne ovat melko ohjaajaherkkiä ja -hakuisia. Omani ovat kaikki mallia "äiti, mennään yhdessä". Toki otan tässä kohtaa peilin kouraan, että miksi? Ollaan me saavutettu hienoja tuloksia ja sitäkin upeampia treenejä ja ratoja, en todellakaan tarkoita, että mun koirat olis missään nimessä epäkelpoja, päinvastoin! Objektiivisesti tarkastelenkin meidän ratatouhuja ja tässä kohtaa tulee Belgille eteen se, että sen itseluottamus ei ole ihan parhaimmasta päästä, joskin paranee ihan koko ajan ja sit tietoisesti treenataankin.

Kick on aivan mahtava hikke. Se haluaa tehdä oikein ja se näkyykin meidän ns. ratavarmuutena. Ei mitään katastrofaalisia virheitä tulekaan radoilla. Tahtoisin sen kuitenkin itse lukevan rataa sillä ajatuksella, että jos kuonon eteen tulee este, se suoritetaan ilman sen kummempia neuvotteluita tai kyselyitä mammalta. Tällä metodilla tarkoittaen siis, että jos minä en muuta ohjaustani, niin paahtakoot menemään! :)

Olen pitämässä tästä treenistä shelteille koulutuskerran Joulukuussa. Tämä treeni on kuitenkin ehkä ohjaajan mielestä hieman "tylsä", sillä koira tekee hommat ja ohjaaja palkkaa. Tämä sisältää jonkin verran myös teoriaa, jotta kaikki voivat pakata sessiosta eväitä reppuunsa ja jatkaa samalla idealla kotihalleilla! Koen kuitenkin tämän sitäkin arvokkaammaksi treeniksi. :) Joten, ESS:t tervetuloa mukaan! Treenisessiossa treenaillaan eri esteille metodia ja tehdään koiran ehdoilla.

"Joko voidaan aloittaa?!"

Näillä fiiliksillä on kiva jatkaa huomisiin kisoihin! Käydään varmaan tänään alkuillasta muutamat flyballit tekemässä hallilla, koska meille on vuoro varattuna. Go RadioActivet! Kickille tekee hyvää meidän uusi laji, flyball. Kun olen käynyt itsekseni tekemässä, se tekee upeeta työtä! Ryhmätreeneissä tulee mokia, koska veikkaan muiden läsnäolon hieman tuovan haastetta, vaikka hyviä kääntöjä ollaan sielläkin saatu. Lisää treeniä vaan!

Kivaa viikonloppua!

Flyball -itsenäisyyttä ja hauskanpitoa

Käytiin treenaamassa pikapikaan flyballia, koska meidän virallinen laite saapui loppuviikosta ja halusin treenata "hypyn" kanssa tuota uimarinkäännöstä. Olipas hauskaa taas! :D Cippe ja Beakin pääsivät testailemaan ja muistivat homman täysin, vaikka laite olikin erilainen! Bea teki jopa upeita noutoja ja sehän on tunnetusti sitä mieltä, ettei aksakentällä tai hallissa voi millään palloilla leikkiä. Se kun ei muutenkaan perusta palloista. Jussi on kuitenkin opettanut sen noutamaan palloa ja ai että! Oli ihana nähdä se hommissa!

Josko Cipen eläkelajiksi tulisi Flyball? Toi on kyllä oikeasti hauska ja rento laji! Kickille tekee ihan älyttömän hyvää tehdä itsenäisesti hommia (hakea pallo koneesta 4 hypyn takaa). Jeii! Kunnon hypetysteksti tästä tulikin. Sori vaan. :D

Tässä  video:

Himmailua ja ei himmailua

Käytiinpäs kisaamassa Vuokkiksella I-HAH:n kakkosten kisat. Maksi2 oli ilmonnut 31 kappaletta ja tokalle radalle tuli vielä pari luokkanousijaa, okei jokunen saattoi nousta edelliseltä radalta. Mutta siis yllättävän paljon kakkosluokkalaisia. Mentiin sopivaan aikaan hallille ja tuttuja olikin tosi kiva moikata pitkästä aikaa! :D Käytin Kickiä vähän pihailemassa siinä ennen rataantutustumista ja rataantutustumisen jälkeen käytiin lämppäämässä. Tultiin halliin ihan hyvissäajoin ja pääsin tekemään muutamat lämppäesteet. Kick käyttäytyi ja toimi ajatuksen tavoin (sellaisen ajatuksen, joka kulkee;)). Liekkö kerrankin hyvät namit syynä…

Starttia lähestyttäessä Kick käyttäytyi edelleen! En päästänyt sitä tuijottelemaan rataa suorittavaa koiraa ja elukka jäi lähtöönkin hienosti (uusi käsky on maahan). Päämääränä mulla oli vain, että jää lähtöön kunnolla ja kontaktit tehdään nätisti. Mun täytyy tässä kohtaa myöntää, että oon slarvannu A:n kontaktin kanssa aika pahasti, kun en ole ihan varma vieläkään, että mitä sen kanssa teen. Sydämestä sieppaa pysäyttää, mutta kun juoksuA:takaan en ole opettanut vielä, niin pakko se on jotenkin suorittaa. Siispä pysähdyin, minäkin. Ja kävelin. No, ei haittaa, tehtiin nolla! Sija 4 riitti tällä kertaa LUVAan. :) Ja Kick ei kysynyt kertaakaan ajo-ohjeita keinun jälkeen, meni suoraan renkaan kautta putkeen! JEIII!!

Tokalle radalle mentiin asenteella. Oli helppo ja täysillä sai mennä. Meillä putosi mun käden nykäisystä kolmas rima ja mun päässä naksahti (hyvällä tavalla): nyt loppuu pikkusievä agi ja me perkele juostaan täysillä! Sitä me tehtiinkin ja huikeaa rataa saatiinkin aikaan! Kick haki esteitä ja mulla oli kerrankin asennetta! Ei mitään epävarmaa homssuilua Vilijonkan kanssa. A:lta tuli mun vedätyksen tuloksena virhe, mutta se ei oikeastaan kaada mun upeeta fiilistä radan jälkeen! Lisää tätä.

Treeniä, treeniä ja lauantaina testataan kisaamista

Heips!

Koirilla, kaikilla kolmella oli tuossa juoksut ja siinä sit pidettiin vähän taukoa ja treenailtiin housut jalassa. Kickille oon tehnyt perustreenejä, nyt syynännyt vielä tarkempaan A:n kontaktia ja yrittänyt saada radanlukua itsenäisemmäksi sille. Kovaa työtä vaatii, mutta pienin askelin kohti itsenäisempää suorittamista! Nyt sain itseasiassa vähän hyviä vinkkejä esteen tarjoamiseen.

Cippe ja Beakin treenaavat joka viikko ja homma luistaa! Oikein kivalla fiiliksellä siis mennään. Lauantaina Kickin kanssa parit startit Ojangossa. Kick ei olekaan kisaillut siellä vielä virallisesti! :) Kiva nähdä, miten menee. Mitään erityisiä tavotteita meillä ei ole. Yhdessä tehdään rennolla asenteella ja nautitaan! Mun tavoite on juosta!

Nautitaan sadepäivistä ja otetaan iisisti!