Mutta oli minulla ihan pointtikin, että miksi päädyin blogikirjoitusta väsäämään. Nimittäin ohjaajan mielentila treeneissä. Olen huomannut, että monilla ohjaajilla nousee kierrokset, jos ei heti onnistumista tulekaan treenissä. Aletaan kiihtymään, käskytys terävöityy ja kaaoksen ainekset ovat valmiit. Tässä sivussa ymmärtämätön koira yrittää lukea ohjaajansa käyttäytymisen muutosta sen minkä kerkiää ja reagoi oman luonteensa mukaisesti rauhoittelemalla, kiihtymällä tms.
Oppimista ei tapahdu, eikä kiihtymisellä saavuteta mitään. Olen itsekin syyllistynyt tähän, mutta tärkeää olisi silti opetella tunnustamaan itsessään kiihtymisen merkit. Varsinkin pehmeät koirat ottavat itseensä ja vastapainoisesti kiihtyvät koirat menevät "tiloihin." Ketjun katkaisu ja asian pilkkominen helpommaksi on ainoa järkevä ratkaisu. Toistolla ja jankkaamisella ei saavuteta mitään, eikä kenenkään lamppu syty. Ja viimein saatu sinnepäin -onnistuminen jää monesti kunnolla palkkaamattakin. "Tulihan se viimein, olipa vaikee!"
Toki agility on luonteensa puolesta kierroksia nostattava laji, mutta sen pitäisi ehdottomasti olla sitä vain ja ainoastaan positiivisessa mielessä. Toki koira voi mokata, mutta olisi muistettava, että ihan itse me olemme ne koirat sinne kentälle tai halliin tuoneet, me ohjaamme ja teemme virheitä. On todella väärin purkaa turhautumista koiraan. En usko siihen, että koira tahallaan ohjaajaansa kusettaisi. Minusta se on väärä tulkinta ja osoittaa ohjaajan tyhmyyden, näin kärkkäästi sanottuna. Useinmiten joku asia on opetettu huonosti koiralle ja se toimii oman osaamisensa puitteissa.
Olen havainnut monen ohjaajan kiihtyvän, treeneissä, kun virheitä tule. Sellaisesta tulee ihan kurja mieli koirien puolesta, sillä koira tekee parhaansa ja jos se ei jotain epäselvää ohjausta, suuntaa, nytkähdystä tai käden viskaisua osaa lukea ohjaajan haluamalla tavalla, niin kamoon! Asia pitää opetta ja helpottaa niin paljon, että homma toimii.
Käsi ylös, kuka on vihoissaan saanut hyviä onnistumisia, noin niinkuin ihan rehellisesti? Entäs "ota uudestaan, vielä uudestaan, yritä vielä" -menetelmällä? Pääsääntöisesti en ainakaan minä, vaan jokin muu keino on aina ollut tätä parempi.
Se ydinjuttu unohtuu kovin helposti, eli miksi ihmeessä me hallille raahaudutaan ilta toisensa jälkeen koiran kanssa? Siksi, että agility on ihan huikeen hauska laji yhdessä koiran kanssa! Ei se silloin ole kivaa, ku toinen on kireä ja toiselta vaaditaan kieltä, jota se ei ymmärrä.
Kivoja treenejä meille kaikille!
"Äiti, älä huuda tai kiroile."
-Kick
