torstai 19. marraskuuta 2015

Molemminpuoleinen luottamus, mitä on yhteistyö?

Monesti kuulee puhuttavan hyvän suhteen kehittämisestä ja erilaisista keinoista päästä tähän. Puhutaan yhdessä tekemisestä, tutustumisesta ja muista jutuista. Pikkupentuun aletaan tutustumaan jo alusta lähtien, se ei aina ole positiivisten tunteiden huumaa tai pehmeitä pennuntuoksuisia halitteluhetkiä. Tästä ja odotuksista pentuun, kirjoitti loistavan eräs hyvä ystäväni blogissaan, Hs:n bloggaajan tekstin kirvoittamana. Minä en kuitenkaan halua uudelleenkirjoittaa samoja asioita, sillä Satu sai asiat erinomaisesti riipusteltua blogiinsa (Team Javanas http://teamjavanas.blogspot.fi/2015/11/yritin-olla-koiraihminen-mutta-en.html).

Oma ideani tälle kirjoitukselle lähti siitä, miten koen löytäneeni avaimet jatkuviin hyvin onnistuneisiin treeneihin. Tällä hetkellä nautin täysillä siitä, että saan harrastaa Kick:n kanssa. Me käydään treenaamassa vain noin kerta viikkoon ja se tuntuukin tällä hetkellä ihan sopivalta määrältä. Treeneissä emme tahkoa nollaratoja, emme suinkaan. Paljon treenattavaa on, eikä nolliakaan ole hetkeen kisoista tullut. JuoksuA-projekti on vasta polkaistu käyntiin. Mitä hyvää tässä sitten on? Kaikki on todellakin omien korvieni välissä. Voin kokea tämän just niin hyvänä tai huonona kuin haluan. Minusta on kivaa lukea innostuneita fb-päivityksiä ja ammentaa sitä aitoa iloa. Ei näitä "koira teki niin ja näin, vaikka sen pitäjs osata." Minusta vastuullinen koiraharrastaja näkee omat puutteensa ohjaajana, eikä syytä koiraa. Tästä aiheesta olen kirjoittanut myös aikaisemmin hyvinkin erilaista palautetta saaneen kirjoituksen. 

Asenne. Tapa suhtautua. 
Olen töissä saanut tilaisuuden kuunnella asenteisiin liittyviä luentoja, jotka ovat todella herättäviä. Jokaisella on avaimet omaan elämäänsä. Toki kolhuja tulee, mutta miten niihin suhtautuu, ratkaisee sen, miten koemme elämänlaatumme olevan. Elämäntilanteet vaihtelevat ja se toki vaikuttaa siihen, miten koemme itsemme ja ympärillämme olevat ihmiset, mutta asenteita voi myös oppia. Jos ihmisen itsetunto ei ole kunnossa, tämä on vaikeaa. Asenne on myös linkitettynä ihmisen itsetuntoon. Jos koen olevani heikoilla, saatan joko vähätellä tai korostaa itseäni. Tällöin olemus on muiden silmissä joko ylimielinen tai "ainainen valittaja."
 Hyvällä, muita kunnioittavalla ja itseensä uskovalla, terveellä asenteella ja fiiliksellä saadaan aidoimpia onnistumisia. Miksi näin? Koira aistii meistä sellaista, mitä ei ehkä itsekään tiedosta. Minä en ainakaan osaa valehdella koiralleni omaa olemustani ja senhetkistä vointia. Agility on lajina tosi herkkä virheille, ajoitus ja ohjeet on oltava oikea-aikaisia, jotta onnistumisia saadaan. Perfektionistiselle ihmiselle tämä on haastavaa, mutta tosi koukuttavaa. Antamalla itselleen ja koiralle hieman siimaa, luottamalla yhteiseen tekemiseen ja ennenkaikkea nauttimalla hetkestä, voi päästä lajissa ihan uudelle levelille. Nykyisin, kun täytän treeni-ilmottautumislomaketta, pysähdyn kohtaan 'tavoitteet'. Saisiko siihen kirjottaa vain, että "Tavoitteemme on nauttia yhdessä tekemisestä täysillä. Kaikki muu on plussaa." Tämä on se meidän syvin tavoitteemme, sm-nollat ynnä muut tukevat täysin kaupan päälle. On pelottavan paljon harrastajia, jotka harrastavat kisatakseen. En tosin koe siltikään olevani oikea henkilö heitäkään tuomitsemaan. Minun täytyy rehellisesti sanoa, että harrastan, koska tämä laji on aivan mahtavaa yhteistä tekemistä koiran kanssa ja se sopii minun luonteelleni. Saa mennä räkä poskella tai treenata teknisempää harjoitetta. Voi keskittyä yhteen esteeseen tai heittää pallo kokonaan koiralle esteentarjoamistreenin keinoin. Toki ensisijassa on varmmistettava, että koira ja ohjaaja ovat oikeasti fyysisesti siinä kunnossa, että tämä onnistuu. Myös psyykkisesti.


Kick ei ole aina ollut helppo agilitykoira. Miksei? Sehän oppi tosi nopeasti ja on ollut agissa minulle tosi kiltti, ohjaajapehmeä. Koin vaikeudet ja alkutaipaleen kivireen perässä vetämisen siksi, että Bean kanssa draivia ei tarvinnut koskaan rakentaa, se oli syntynyt kaasu pohjassa. Kickin "draiviongelma" oli täysin mun pään sisällä, koska vertasin sitä Beaan. Kamalan isot saappaat oli pikku-Kickillä täytettävänä. Onneksi olen saanut mahdollisuuden oppia ihan huikeesti draivin rakentamisesta, palkkaamisesta ja jopa lelujen tekemisestä -kaikki Kickin ansiota! Kick Ass Kickster! 

Tämän hetken treenit sujuvat ihan mahtavasti, koska tunnen koirani oikeasti ja mikä tärkeintä: luotan siihen. Annan Kick:lle vastuuta radalla, lähetän sen esteelle, leieröin ja niin edelleen. Kick:n irtoaminen ja itsevarmuus ei ole vielä lähelläkään sitä tasoa, mitä haluaisin sen olevan, mutta mitäpä ideaa olisi täysin valmiissa koirassa? ;) Se, että en epäröi koiran suhteen, tuo varmuutta treeniin. Tutustuessa rataan ei pidä sortua siihen sudenkuoppaan, että hokee itselleen, että "ei se osaa tuota, ei me olla treenattu, ei niin ja ei näin." Pitää suhtautua avoimesti, vain silloin koirakin voi kokea turvallisuudentunnetta ja luottaa ohjaajaan -onnistumisen mahdollisuus kasvaa. Itsevarma ja positiivinen ohjaaja saa koiransa hyvät puolet esille! Molemminpuolinen luottamus radalla tekee tiimin.
Oletko sinä tiimipelaaja, vai teetkö yksilösuorituksia radalla? Pahinta on sanoa, että "minä ohjasin kyllä hyvin, koira mokasi." Tällaisia kommentteja vieroksun ja pahasti. Olemme koirakko ja se käsittää sekä ohjaajan että koiran. Ohjaaja ei saa pisteitä hyvästä ohjauksesta tai päinvastoin. Koirakko toimii yhdessä. Tiiminä.


Lauantaina jälleen kisataan, jee! Aika isot kisat, yhdessäkin lähdössä on yli 80 maksia. Nice. Miten ihmeessä oman keskittymisen saa kestämään odottelut ym? Siinäpä haaste! :) mukavia hetkiä karvaisten kanssa kaikille!

2 kommenttia: