Leirilaiffii osa 1 12.-13.12.2015

Pääsimme I-HAH ry:n arvokisaleirikonseptiin mukaan, yhtenä 12. koirakon joukkoon. Todella upea konsepti, jossa viikonloppu koostuu kahdesta lajitreenistä (agility), mentaalivalmennuksesta sekä fysiikkatreeneistä. Leirejä on kolme, joista seuraava ajoittuu Maaliskuulle.


Ekalla leirillä Saija Mustonen koulutti lauantaina ja Outi Harju sunnuntaina. Molemmat radat olivat todella kivoja profiileiltaan, joskin hyvin erilaisia ohjata. Me tehtiin omalla tasollamme ja vähän siitäkin yli. Lauantaina sähelsin alussa, olin jotenkin ylivireinen (taas). Osittain varmaan, koska oltiin koko päivän viimeinen koirakko ja sellaisessa on mulla paljon vielä treenattavaa oman pääkoppani kera. Paikalla oltiin aamulla 8:30 ja me pääsiin radalle joskus 15 maissa. Oikein hyvä treenata tällaistakin kyllä muualla kuin kisoissakin! :)


Lauantai huipentui Anne Talvitien pitämään mentaalivalmennusluentoon, josta saatiin kotitehtäviä. Erinomaisia työkaluja oman jännittämisen, elämänlaadun ja ihan kaiken lokerointiin. Kun asioita palastelee, tulee monesta asiasta enemmän hallittava. Myös aikakäsityksen hahmottaminen oli minulle uusi juttu. Testosteroniasentoa on pidettävä 2min joka päivä. Se kyllä kieltämättä tuntuu erittäin hyvältä! Samoin kuin se, että muutosta haettaessa ei pidäkään yrittää kerralla muuttaa kaikkea, vaan etsiä kaikkein pienin muutettava. Todella loogista! :) myös omien ajatustensa tietoisuuteen saattaminen auttaa niiden järjestelyssä. Monesti pelot, jännitykset, olettamukset, ennustamiset ynnä muut ovat tosi "tyhmiä" ajatuksia ja niistä tietoiseksi tuleminen on ensimmäinen osa kehittymistä.


Sunnuntain treenit ajoitettiin niin, että päästiin jo 11 maissa omalla  vuorollamme radalle. En säheltänyt ja pysyin rentona. Palkkasin puomia. Jes! Selkeästi rytmitys on meidän kohdallamme erinomainen ohjausvalinta, mutta sen onnistuminen vaatii selkeästi kunnollisen kiihdytyksen ennen rytmitettävään kohtaan tulemista, jotta nopeuden muutos on riittävä ja koira reagoi. Pienellä juoksunopeuden muutoksella koirankin muutos on pienempi. Meidän pääläksy lauantailta näytti olevan sokea U-putki, kun tullaan 90-asteen kulmasta. En tiedä, peitinkö linjaa, vai eikö Kick saanut koottua putkeen, jolloin se ei halunnut sinne mennä. Mene ja tiedä, näitä treenataan. Ehkä mun oma liikesuuntani ei kääntynyt tarpeeksi kohti putkea ja Kick luuli mun häipyvän alta pois. Pientä ei saa hyljätä yksikseen radalle. ;)


Sunnuntai huipentui fysiikkatesteihin, ja ai että mikä tsemppi meidän porukassa oli. Huudettiin ja tsempattiin toisiamme ihan äärimmilleen! Aivan mieletöntä! En uskonut edes saavani noin hyviä tuloksia kuin mitä nyt tuli!


Tässä vielä videokooste viikonlopulta.

Tästä on hyvä aloittaa treenitauko. Kick sterkataan keskiviikkona. Palaamisiin!

-Helzy & Kick

Molemminpuoleinen luottamus, mitä on yhteistyö?

Monesti kuulee puhuttavan hyvän suhteen kehittämisestä ja erilaisista keinoista päästä tähän. Puhutaan yhdessä tekemisestä, tutustumisesta ja muista jutuista. Pikkupentuun aletaan tutustumaan jo alusta lähtien, se ei aina ole positiivisten tunteiden huumaa tai pehmeitä pennuntuoksuisia halitteluhetkiä. Tästä ja odotuksista pentuun, kirjoitti loistavan eräs hyvä ystäväni blogissaan, Hs:n bloggaajan tekstin kirvoittamana. Minä en kuitenkaan halua uudelleenkirjoittaa samoja asioita, sillä Satu sai asiat erinomaisesti riipusteltua blogiinsa (Team Javanas http://teamjavanas.blogspot.fi/2015/11/yritin-olla-koiraihminen-mutta-en.html).

Oma ideani tälle kirjoitukselle lähti siitä, miten koen löytäneeni avaimet jatkuviin hyvin onnistuneisiin treeneihin. Tällä hetkellä nautin täysillä siitä, että saan harrastaa Kick:n kanssa. Me käydään treenaamassa vain noin kerta viikkoon ja se tuntuukin tällä hetkellä ihan sopivalta määrältä. Treeneissä emme tahkoa nollaratoja, emme suinkaan. Paljon treenattavaa on, eikä nolliakaan ole hetkeen kisoista tullut. JuoksuA-projekti on vasta polkaistu käyntiin. Mitä hyvää tässä sitten on? Kaikki on todellakin omien korvieni välissä. Voin kokea tämän just niin hyvänä tai huonona kuin haluan. Minusta on kivaa lukea innostuneita fb-päivityksiä ja ammentaa sitä aitoa iloa. Ei näitä "koira teki niin ja näin, vaikka sen pitäjs osata." Minusta vastuullinen koiraharrastaja näkee omat puutteensa ohjaajana, eikä syytä koiraa. Tästä aiheesta olen kirjoittanut myös aikaisemmin hyvinkin erilaista palautetta saaneen kirjoituksen. 

Asenne. Tapa suhtautua. 

Olen töissä saanut tilaisuuden kuunnella asenteisiin liittyviä luentoja, jotka ovat todella herättäviä. Jokaisella on avaimet omaan elämäänsä. Toki kolhuja tulee, mutta miten niihin suhtautuu, ratkaisee sen, miten koemme elämänlaatumme olevan. Elämäntilanteet vaihtelevat ja se toki vaikuttaa siihen, miten koemme itsemme ja ympärillämme olevat ihmiset, mutta asenteita voi myös oppia. Jos ihmisen itsetunto ei ole kunnossa, tämä on vaikeaa. Asenne on myös linkitettynä ihmisen itsetuntoon. Jos koen olevani heikoilla, saatan joko vähätellä tai korostaa itseäni. Tällöin olemus on muiden silmissä joko ylimielinen tai "ainainen valittaja."
 Hyvällä, muita kunnioittavalla ja itseensä uskovalla, terveellä asenteella ja fiiliksellä saadaan aidoimpia onnistumisia. Miksi näin? Koira aistii meistä sellaista, mitä ei ehkä itsekään tiedosta. Minä en ainakaan osaa valehdella koiralleni omaa olemustani ja senhetkistä vointia. Agility on lajina tosi herkkä virheille, ajoitus ja ohjeet on oltava oikea-aikaisia, jotta onnistumisia saadaan. Perfektionistiselle ihmiselle tämä on haastavaa, mutta tosi koukuttavaa. Antamalla itselleen ja koiralle hieman siimaa, luottamalla yhteiseen tekemiseen ja ennenkaikkea nauttimalla hetkestä, voi päästä lajissa ihan uudelle levelille. Nykyisin, kun täytän treeni-ilmottautumislomaketta, pysähdyn kohtaan 'tavoitteet'. Saisiko siihen kirjottaa vain, että "Tavoitteemme on nauttia yhdessä tekemisestä täysillä. Kaikki muu on plussaa." Tämä on se meidän syvin tavoitteemme, sm-nollat ynnä muut tukevat täysin kaupan päälle. On pelottavan paljon harrastajia, jotka harrastavat kisatakseen. En tosin koe siltikään olevani oikea henkilö heitäkään tuomitsemaan. Minun täytyy rehellisesti sanoa, että harrastan, koska tämä laji on aivan mahtavaa yhteistä tekemistä koiran kanssa ja se sopii minun luonteelleni. Saa mennä räkä poskella tai treenata teknisempää harjoitetta. Voi keskittyä yhteen esteeseen tai heittää pallo kokonaan koiralle esteentarjoamistreenin keinoin. Toki ensisijassa on varmmistettava, että koira ja ohjaaja ovat oikeasti fyysisesti siinä kunnossa, että tämä onnistuu. Myös psyykkisesti.

Kick ei ole aina ollut helppo agilitykoira. Miksei? Sehän oppi tosi nopeasti ja on ollut agissa minulle tosi kiltti, ohjaajapehmeä. Koin vaikeudet ja alkutaipaleen kivireen perässä vetämisen siksi, että Bean kanssa draivia ei tarvinnut koskaan rakentaa, se oli syntynyt kaasu pohjassa. Kickin "draiviongelma" oli täysin mun pään sisällä, koska vertasin sitä Beaan. Kamalan isot saappaat oli pikku-Kickillä täytettävänä. Onneksi olen saanut mahdollisuuden oppia ihan huikeesti draivin rakentamisesta, palkkaamisesta ja jopa lelujen tekemisestä -kaikki Kickin ansiota! Kick Ass Kickster! 

Tämän hetken treenit sujuvat ihan mahtavasti, koska tunnen koirani oikeasti ja mikä tärkeintä: luotan siihen. Annan Kick:lle vastuuta radalla, lähetän sen esteelle, leieröin ja niin edelleen. Kick:n irtoaminen ja itsevarmuus ei ole vielä lähelläkään sitä tasoa, mitä haluaisin sen olevan, mutta mitäpä ideaa olisi täysin valmiissa koirassa? ;) Se, että en epäröi koiran suhteen, tuo varmuutta treeniin. Tutustuessa rataan ei pidä sortua siihen sudenkuoppaan, että hokee itselleen, että "ei se osaa tuota, ei me olla treenattu, ei niin ja ei näin." Pitää suhtautua avoimesti, vain silloin koirakin voi kokea turvallisuudentunnetta ja luottaa ohjaajaan -onnistumisen mahdollisuus kasvaa. Itsevarma ja positiivinen ohjaaja saa koiransa hyvät puolet esille! Molemminpuolinen luottamus radalla tekee tiimin.
Oletko sinä tiimipelaaja, vai teetkö yksilösuorituksia radalla? Pahinta on sanoa, että "minä ohjasin kyllä hyvin, koira mokasi." Tällaisia kommentteja vieroksun ja pahasti. Olemme koirakko ja se käsittää sekä ohjaajan että koiran. Ohjaaja ei saa pisteitä hyvästä ohjauksesta tai päinvastoin. Koirakko toimii yhdessä. Tiiminä.

Lauantaina jälleen kisataan, jee! Aika isot kisat, yhdessäkin lähdössä on yli 80 maksia. Nice. Miten ihmeessä oman keskittymisen saa kestämään odottelut ym? Siinäpä haaste! :) mukavia hetkiä karvaisten kanssa kaikille!

Treenifiilistelyt

Hipsistä,


Eilen oltiin jälleen viikkotreeneissä Akatemialla, jossa koutsasi Jenna. Tykkään kyllä siitä tunnelmasta, mikä vallitsee meidän treeneissä ja eritoten koutsin tyylistä sanoa asiasta kannustavasti ja saada koirakosta kaikki irti ja vähän päälle. ;) Mulla oli tiistaina taas Sporttipollarin fitout-treenit, jotka kestää 1,5h. Erinomaiset treenit, joissa vetää itsensä aivan piippuun ja vapisevin jaloin laahaa kroppansa autoon hikisenä. Kotona kuuma suihku ja iltapala, sit voikin melkeen nukahtaa sohvalle. Nämä treenit hieman painoi jalkaa jo lähtökohtaisesti, mutta oon kyllä huomannut, että ei mulla voi kaikista läskeistä huolimatta olla maailman surkein kunto, kun kykenee silti vaan pusertamaan agissakin spurtteja.




Videotodistetta treenin loppuosasta: https://www.youtube.com/watch?v=C30Y2sy2s9Q&feature=youtu.be


Kickin kääntyminen ja kropan käyttö on kyllä jotain ihan sairaan makeeta. Kerta toisensa jälkeen sitä itsekin vaan yllättyy, kuinka se vääntää itseään pienelle kerälle. <3 Sylkkäreitä väännettiin yhteen kohtaan ja huomasin, että heti kun en itse liiaksi ajatellut koko ohjausta, tuli kääntö aivan törkeen makeesti, mutta heti kun ajattelinkaan kuljetusta tms, levähti kuin Jokisen eväät, suuntaan tai toiseen. Erityistä plussaa tuli kepeiltä poispäinkääntö puomille leieröiden. Onnistui ykkösellä ja vieläpä puomilta eteenlähetyspoispäinkääntö, siis wow. Kick hakee esteitä vihdoinkin!


Valssit on aina haastavia, mutta kyllä nekin saatiin pyörimään. Pari kertaa Kick lähti mun perään, putkilla. No, ohjaaja oli huolimaton ja koira tykkää äidistä. <3 So simple. Huolimattomuus on aina mukana, varsinkin kun väsyy ja suoritus pitenee. Testasin lahjaksi saamani treenitaskun ja loistavasti toimii Helsitar! Kiitos kaikille asianosaisille. :) Vitsit, kivaa päästä lauantaina kisaamaan taas!

Ollaan muuten nyt muutamat lenkit tehty mun tuunaamilla paracord-hihnoilla, joissa koko matkalla heijastinta. Suosittelen kyllä askartelemaan pimeille iltalenkeille tällaiset hihnat. Hauskaa puuhaa, eikä tosiaankaan vaikeaa, kunhan vähän vahvistaa vaikka ompelukoneella noita solmukohtia, ettei kovassa menossa jää hihna käteen.


Mukavia treenejä kaikille!

Treeni rullaa ja ajatuksen voimaa

Huomenta,


Olen pitkään pohtinut koko blogin tarpeellisuutta, kun en tänne ikinä mitään päivitä. Eipä tätä kukaan taida lukeakaan. ;) Jospa ihan itseäni varten tässä kirjoittelisin siis. Kick:n kanssa toimii homma erinomaisesti tällä hetkellä. Treenaamme I-HAH:n talviryhmässä, jota luotsaa Jenna C ja Iina A. Erinomaista menoa on ollut, kuten koko kevät ja kesäkin Maiju K:n ryhmässä. Homma rulaa ja fiilis on ihan mahtava! Kaikki lähtee siitä, että itsellä on hyvä olla ja luottaa koiraansa, nauttii yhteisestä tekemisestä ja ennenkaikkea uskoo yhteiseen tekemiseen! Eikä huikeiden treenikavereiden olemassaoloa saa yhtään vähätellä. <3


Olin tuossa työn puolesta yhdessä koulutuksessa, jossa tuli ilmi niinkin erinomainen asia kuin negatiivisen ajattelun vaikutus käytökseen. Tämä pätee treenaamisessa ohjaajan mentaalipuolelle aivan yhtä lailla. Eli lyhyesti: Jos sinulle sanotaan, että älä ajattele violettia palloa. Mitä ajattelet? VIOLETTIA PALLOA! Samaa soveltaen agilityssä: "Tuolla on tuo väärä putken pää/koira karkaa tuohon putkenpäähän." Mitä tapahtuu? Aivot eivät aina tunnista tuota EI sanaa ja käytös ohjautuu alitajuisesti väärin ja ohjaat koiran väärään putkenpäähän tai ohjaat keskittymistä vaativan kohdan huonosti. En ole psykologi, mutta oma ohjaamiseni toimii vähänkin tällä tavalla. Ajatuksia pitäisi ohjata jo rataantutustumisessa siten, että ajattelisi: "Tässä kohtaa minun tulee ohjata erityisesti NÄIN tai NÄIN, jotta koira tulee sinne, minne haluan." On siis tiedostettava ansaesteet, ei suinkaan suljettava niitä pois. On myös mietittävä, miten saan koirani oikealle linjalle sen sijaan, että pelkäisi epäonnistumisia ylipäätään. Joskus olen sortunut epäonnistumisen pelkoon, mutta se asenne on myös tärkeää.


Suomessa ollaan erittäin teknistä ja nättiä agilityä treenaavaa porukkaa ja se näkyy monella tapaa koulutuksissa. Eurooppalaisia kun katsoo, taotaan aivan tajuttomia ratoja räkä poskella ja taistellaan loppuun asti. Sellaista urheilua on upea katsella. Asenne on joskus puuttunut omasta tekemisestä. Jos kaarros valahtaa, lopetan ohjaamisen. MIKSI? Eihän hittovie kisoissakaan siitä saa virhettä. Ensin on tehtävä se nolla, vasta sitten murehdittava aikaa. Ei paljon lämmitä, että pystyy tekemään täydellisesti 5-6 estettä, kun kisoissa matka on jopa 4-kertainen. Toki tekniikkaan ja muihin on kiinnitettävä huomiota, mutta jos kestävyys ei ole kunnossa, on turha odottaa nollaa. Vaatii aivan erilaista keskittymistä kyetä suorittamaan 20 estettä nollalla, kuin 6-8 estettä nollalla. Olen kovasti yrittänyt omassa tekemisessäni tätä pidempää keskittymistä treenata, siis oman pääkoppani sisällä. Ei saa luovuttaa. Eilen onnistuttiin parilla rimanpudotuksella lopuksi tekemään 24 estettä nollallla. Siitä se lähtee! Lauantaina kisoissakin hypärillä tuli yksi rima ja yksi turha kielto (takaakiertoniistolta). Kyllä se tästä suuntautuu parempaan.


Ja Juoksu-A projekti on käynnistetty maton avulla. Parit sessiot ollaan tehty Kick:n kanssa ja ihan ookoolta vaikuttaa. Katsellaan, miten tämä tästä edistyy. Kivaa syksyä ja muistetaan pitää karvaisista ystävistä hyvää huolta!

Kisakausi käyntiin

Jepsis, eli nyt ollaan kisattu tän vuoden puolella 3 kisaa, yhteensä siis 6 rataa. Ekat kisat meni hienosti J. Suomalaisen tuomaroimilta suht haasteellisilta radoilta tuplanolla (agi+hyp). Huikee fiilis ja elukka kulki! Seuraavat kisat oli pienestä kii, yks extraputki (hyl) ja kv-radalla putos yks rima. Ohjasin rohkeasti ja Kick pysyy lähdöissä.

 Eilen oltiin Porvoossa kotikisoissa, hyl ja 10. Ei siis ollu yhtään nyt tää kartturi kartalla. Ekalla radalla olin niin epävarma kuin voi olla ja hukkasin ajatuksen jo kolmannella esteellä! Jotenkin jatkoin rataa, mutta kieltoja tuli surkeista ohjauksista, eikä ohjaajaherkkä koira tollasella ohjauksella lue rataakaan. Tokalle radalle sain itseni paremmin kasaan, keinulle tultiin vähä vinosti, siitä yks virhe ja A:n jälkeiseltä hypyltä kielto. Mun oma liike ja rytmi oli vielä A:n alastulolla ja kun koira ei pysähtynytkään A:lle, en saanut lähetettyä sitä eteen esteelle, vaan s kääntyi mua kohden --> kielto. No, loppuradan tsemppasin enemmänkin omalla tasolla tehden ja päästiin hyvin maaliin. 

Paljon ollaan menty eteenpäin, sillä otus pysyy lähdöissä paljon paremmin. Se ei myöskään heilu kisapaikalla, kun ite oon namitellut sitä ja pyytänyt erilaisia tehtäviä. Hyvin itsestäänselviä asioita siis. ;) mukavaa kuitenkin huomata, että me pystytään tähän ja nautitaan täysilä touhusta! Itse uskallan liikkua radalla, enkä pahemmin kipsaa. Paitsi eilen kipsasin ekalla radalla, pahasti. No, jos nyt 6 radasta 5 menny ok fiiliksellä, niin kaipa tää on ollut hyvä aloitus! :)

Kick sai tuplanollasta uuden lelun, joka on ollut niiiiin poppis! Itse siis tuunattu. ;)