sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Wau, mitkä treenit!!

Tänään oli Jenna Caloanderin vetämät ESS-treenit Vuokkiksella. saatiin ratapiirros etukäteen ja treeni näytti mukavalta, lyhkäiset estevälit, mutta se osaltaan helpotti koirien pysymistä leieröinnissä estelinjalla. Lähdettiin Bean kanssa tekemään treeniä "stipluun" asti, mutta yhdellä rimanpudotuksella menikin koko rata (26 estettä) läpi ekalla! Ihan käsittämättömän hyvä fiilinki! Lähdettiin sitten hiomaan esteelle 17 erilaisia ohjauksia, joka näkyy videolta. Kellotettiin eri vaihtoehtoja ja sylkkäri oli ehdottomasti nopein tuossakohtaa. Vaati vaan paljon ohjaajalta, että kerkes sijoittumaan. Silti olin tosi yllättynyt, että oma pää oli mukana ja Bea ei pudotellut rimoja. Siis koska minä en rääkynyt toisinsanoen. Aivan sairaan hieno fiilis kyllä jäi treeneistä! Nyt oikeasti kulkee. :) Tätä oon odottanut tosi monta vuotta! Nyt kisaamaan sit vaan. Vaikka tulevan kesän arvokisat jääkin mitä todennäköisimmin välistä, niin hyviä kisoja vaan alle.

Oli kiva fiilis, kun treenissä ei ollut monta ongelmakohtaa, vaan saatiin enemmänkin vain hioa. Tollasta tarttin. Meille on ollu Juhan radat välillä liian vaikeita, eikä onnistumisia ole saanut. Nyt oli myös aikaa hioa ja tehdä hyvää omaa suoritusta. Osasin kyllä nyt ohjata jokaisen esteenkin, että en lähtenyt alta pois. Bea kun sukkelasti kieltääkin esteitä, jos lähden liian nopeasti pois. Mutta siis tässäpä video:


2 kommenttia: