tiistai 27. toukokuuta 2014

Bean kisat

Käytiin kisaamassa omalla kentällä Zeljko Goran radoilla Bean kanssa. Hieman satoi ja oli kylmää, mutta kyllähän se meni. :) Radat oli yllättävän pitkät, mutta tykkäsin profiileista! Niissä sai ohjata ja touhuta tosissaan. Bean kanssa ei olla treenattu juurikaan, saati sitten 45 rimoja, joten siihen nähden meni oikein hienosti, vaikka pari hylkyä tulikin.

Ekalla radalla okseri (tapissa!) aiheutti mulle pienoisen sydänkohtauksen, kun Bea tuli sieltä suu auki ja edellä hiekkaan. Raasu-pieni. <3 Onneksi ei mitään silmiinnähtävää asfaltti-ihottumaa pahempaa. Sillä oli suu ja hampaanvälit aivan täynnä hiekkaa, mutta huuhtelemalla lähti. Jännäsin, että miten se liikkuu ja päästäänkö tokalle radalle. No, kunnon välikävelyt kyllä osoittivat neidon olevan ihan kuosissa, ainakin päällisin puolin. Toka rata jatkoi samaa linjaa ja esim kepeiltä olikin sama vienti putkelle, kuin ekallakin radalla. Yksi rima oli tullut alas tokalla radalla, ennenkuin törkkäsin yliohjaten koiran takaakiertoon, vahingossa. No, eipä siinä. Pientä tökkimissäätöä oli sitten lopussa, en tiedä oliko Bea sitä mieltä, että näillämain sattui äsken, vai eikö vaan nyt ollutkaan minimalistinen ohjaus riittävä. Tiedä häntä. Tyytyväinen olen, vaikka vähän tultiinkin turvalleen! Nyt pistetään mimmille BOT niskaan ja lähdetään koisaamaan!

Tack Bea! <3


perjantai 23. toukokuuta 2014

Rytmitystä ja painonsiirtoja

Tiistaisissa treeneissä taas meinasi lähettävän jalan painonsiirto olla haastava, tänään kisoissa mulla oli jalat väärinpäin. :D Ei oo iisiä, vaikka kivaa onkin! Käytiin siis tänään pari starttia Kotkassa iltakisoissa Siimeksen Pertin radoilla. Haastavilta tuntui näin pitkän kisatauon jälkeen (meidän kisaura ei juuri ikinä pääse starttaamaan kunnolla ainaisten taukojen takia). Rutiinin puute näkyi myös mun jäykkyytenä ja rytmitykset, ennakointi ja kunnollinen liike puuttuivat täysin. Molemmilta radoilta yksi rima alas ja pieniä mokia, joista hyllyt.

Ekalla radalla Koo tuli ohi kolmosesteestä, kun en katsonut, missä se menee. Pelkäsin vaan sen menevän A:lle. Keinulle se meni niin lujaa, että en kerinnyt sitä kunnolla viemään oikeaan putkenpäähän, josta hylky. Loppurata meni ihan ok, yks rima alas. Joo.

Tokalla radalla sain sit kivan vekin kakkoselle, mutta kolmoselle en jostain syystä saanut tehtyä minkäänlaista ennakoivaa valssia. Meni siis onkimiseksi ja huuteluksi. Ennen A:ta oli hyppy haasteellisessa kulmassa, minä perässä, jonka seurauksena oma sijoitus veti koiraa hypyn jälkeen mua kohti, vaikka olis pitäny mennä toiseen suuntaan. Kick näppäränä kääntyikin kannoillaan ja hyppäs hypyn takaspäin -> hyl. Loppuradalla sain tsempin päälle ja tein jopa aika siistin sokkarin! WOUDE! Kerrankin aloitin sitä riittävän ajoissa ja se onnistui! Kisaradalla! :D JEE.




Tässä videtsiooni:





keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Vihdoinkin kunnollista aksaa

Jeps,

Eli meidän agilityn hiljaiselo loppui nyt. Tai oikeastaan viime viikolla, kun ulkokausi alkoi ja Kickillä on vihdoin ryhmäpaikka sellaisessa ryhmässä, jossa on koutsi (meillä on niin hieno diili, että saatiin Tuija Hyvättinen meidän ryhmälle touko-kesäkuulle!). Hyviä treenejä ja oppimista siis luvassa ja jospa tässä välistä saisi videoitakin aikaan…

Viime tiistaina oli helpohko luukutustreeni, joka meni ihan kivasti.

Omaa huolellisuutta vaan kehiin ja lisää irtoamista. Omat esteethän meillä on likkaporukalla tekeillä, niitä odotellessa! :) Sunnuntaille päästiinkin sitten Satun ja Java-sheltin kaverina Turkuun Jaakon jaetulle yksärille. Ai, että mitkä treenit!! Tässä Satun kooste meistä:
https://www.youtube.com/watch?v=QarbSyLruAU&feature=youtu.be Me saatiin pääläksynä mun käskytyksen vähentämistä ja itsenäisyyttä toki, sekä persjätöt. Niissä mun pää kääntyy vikana, vaiks sen pitäs kääntyä ekana. Greit. :D Ihan mahtitreenit oli ja tykkäsin! Kehuja sain erityisesti Kickin käännöksistä.

Ja eilen oli Tuijan treenit. Vaikea kohta oli oikeestaan meille keppien jälkeinen takaakiertohässäkkä, joka tehtiin takaakierto-takaakiertovalssi ja takaakiertopersjättö. :) Kiirus tuli, kun lähetin tokaan kiertoon ehkä hieman väärään kulmaan, joten irrotus meni liian lähelle hyppyä. Tästä johtuen myökkäsin seuraavasta takaakiertopersjätöstä… :) A:n kontaktista ollaan edelleen hiljaa, kun en oikein itsekään tiedä, että pitäskö lähteä siihen juoksuA proggikseen. No, eniweis. Treeni oli oikein meille sopiva ja tuota päätykohtaa pitääkin treenata kotona (kunhan saa esteet kuosiin). Oman liikkeen mukana kun tuo elikko liikkuu ja sitä itsenäisyyttä pitäis saada vielä huikeasti enemmän lisää. No, vähän kerrallaan! Kivaa oli sateesta huolimatta! :)


Ainiin, terveellä koiralla on aika jees kisata! ;) Lonkat Kennelliiton mukaan B/B, silmät ok, kyynäreet 0/0, samoin polvet 0/0. Selkä kuvattiin epävirallisesti ja Lotta Axelssonin syynäämänä selkä kuosissa. JES! <3